Sivut

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Käsivarapiirtäminen ja muotipiirustus

Piirtäminen puhtaasti kynää käyttäen ilman elektronisia apuvälineitä on edelleenkin tärkein osa omien taitojen kehittämistä.
Lisäksi se auttaa keskittymään ja rauhoittumaan. Oppiminen sujuu, koska jokainen viiva tulee omasta itsestä ja jää näkyviin tarkasteltavaksi. En suosittele pyyhekumin käyttöäkään kuin poikkeustilanteissa.

Useimmat ammattikuvittajat käyttävät nykyään töissään tietokoneohjelmia, mutta pohjana on aina kuitenkin se perinteinen käsivarapiirustus. On opeteltu elävän mallin piirustusta, tutkielmia eri muodoista ja materiaaleista, perspektiivistä, syvyysvaikutelmasta ja erilaisten kynien ja liitujen käyttäytymisestä erilaisilla materiaaleilla. Onhan olemassa lukuisia yhdistelmiä näistä, ja piirustuksen viiva vaihtelee sen mukaan, käyttääkö kovaa lyijykynää vai pehmeää liitua, sileää vai karkeaa paperia tai peräti kartonkia.

Elävän mallin piirustus, silloin kun se on mahdollista, täydentää hienosti kaikkea piirustustaidon kehittämistä. Tässä rennompi skitsi ohuella huopakynällä.


Yksityiskohtien tutkiminen auttaa myöhemmin nopeiden luonnosten teossa, koska keskittymällä piirtäen nuo detaljit jäävät hyvin muistiin.

 Muotipiirustuskursseillani opiskelijat aloittavat figuriinin piirtämisen lyijykynällä. Vaikka valmiit puetut figuriinit näyttävät kuinka lennokkailta, ensin on kuitenkin tutustuttava figuriinin mittasuhteisiin ja anatomiaan. Puettua figuriinia voi sitten alkaa muunnella mielensä mukaan ja kokeilla eri tekniikoilla. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän myös innostus ja kokeilunhalu kasvaa, käsialaan tulee varmuutta ja se näkyy lopputuloksessa.


Figuriini tiettyjen ihanteiden mukaan on pohjana varsinaiselle muotipiirustukselle.

Itse kehitetty figuriini puetaan  ja toteutetaan sitten halutulla tekniikalla. Tässä akvarellilla ja värikynillä kuvittamani Laatokan Karjalan kansallispuku.

Suosittelen aina myös pienen piirustuslehtiön hankkimista. Siihen voi piirtää omassa rauhassa tutkielmia vaikkapa paidan kauluksen muodosta, vyön soljesta tai hameen laskoksista. Samoin voi harjoitella kehon yksityiskohtien piirtämistä.




Yhtäkkiä sitä huomaa, kuinka silmät eivät sittenkään ole ihan mantelin muotoisia, tai että ylähuuli vaikuttaa aina vähän tummemmalta, koska siihen lankeaa vähemmän valoa kuin alahuuleen sekä monta muuta pientäkin asiaa, joiden löytämisestä tulee onnistumisen iloa.

Jos sinusta lukija nyt tuntuu, että et mahdollisesti osaa piirtää kovin hyvin, niin muistutan, etten minäkään heti opiskeluaikoinakaan piirtänyt kuten noissa ylläolevissa esimerkkipiirroksissani. Olen oppinut lisää vuosien varrella, ja aion opetella edelleen.



Sitäpaitsi: Ainahan voi aloittaa vaikkapa kollaasilla:


Seuraava kurssini alkaa Wellamo-opistossa Lahdessa lokakuun 2:na 2015 ja vapaita paikkoja on vielä. Kahden viikonlopun (pe-la) mittainen lyhytkurssi sopii piirtämisestä ja muodista kiinostuneille harrastelijoille sekä alalle aikoville opiskelijoille taitojen kehittämiseksi sekä innostuksen virittämiseksi.

Ilmoittauduthan opistoon, jos kiinnostuit!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti